Minun pillu suomalainen

minun pillu suomalainen

Matti Nykäsen kaltaiset monilahjakkuudet ovat harvassa. Urheilija, laulaja, strippari, kirjailija, filosofi ja vaikka mitä. Ainoastaan Ankan Akulla on ollut enemmän ammatteja. Oli lukenut noi samat legendat jo aiemmin, mutta repesin taas kerran ihan täysillä. On se Matti vaan aika Matti Arvasin että tämä sähköposti kannatti säästää Toivottavasti ei nyt tullut sitten samoja.

Vaikka tuplaten hauskaahan se vain olisi Ihmistuntemusta - On kaksi osaa ihmisiä. Joku vetää huumeita, joku urheilee, joku vetää itsensä loppuun ja joku vaan nukkuu. Minä kuulun siihen porukkaan, joka hukkuu, urheilee, rakastelee ja hakkaa itseään ja voipi olla, että siinä joskus osuu toiseenkin ihmiseen, Nykänen kertoili itsestään. Poliittinen kannanotto - Minä olen venäläinen, vaikka ei ole punaista päällä, olen kommunisti, mutta näyttelen vaan.

Oikeasti olen ihminen, joka kävelee ja puhuu puhelimeen. Viisaus - Joka toista tökkii, niin kyllä se jossain vaiheessa siellä alapäässä alkaa tuntua, ettei olisi kannattanut tökkiä väärään paikkaan. Yhteisestä hetkestä Mervin kanssa - Juotiin pullo viinaa, rakasteltiin, sauna paloi ja aamulla oli krapula. Perässä omat maalliset kommenttimme. Kotiseuturakkaalle mäkimiehelle Suomi-Ruotsi lienee näistä kotimaista se toinen! Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo.

Mitäpä lääketehtaat maksaisivatkaan tästä tiedosta! Käytän alkoholia edelleen, mutta oppia ikä kaikki. Elämä ja sauna pitää saada nyt kuntoon. On älytöntä nimetä yksi henkilö ehdottomaksi ykköseksi - Ehdotan, että äänestämme kaikki Suomen suurimmaksi henkilöksi Väinö Myllyrinteen. Kun kuulin tämän kisan olemassaolosta niin heti ensinmäisenä ja ainoana mieleen tuli Mannerhein. Paavo Nurmi, kuten Juhallakin. Tää vastaus löytyy siitä mun yhdestä haastattelustakin. Ennätysmiehiä tavallaan vieläkin tuo Paavo Oma valintani on ehdottomasti Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Suurin suomalainen monessakin mielessä: Marko Savolainen Mitäh, ai ei ole ehdokkaana. No sitten en ala. Kun ei saa suosikkini kannatusta Siellä voi äänestää myös omaa ehdokasta. Oli sitten käynyt viereisessä kesä ravintolassa oluella ja oli sitten matkalla sinne mökkiin. Kun pääsin perille kävin heti Anjan kimppuun mutta Anja toppuutteli ,että ei naisen kimppuun käydä kuin leipään käsiksi vaan ihan rauhassa kyllä sinä saat.

Siinä sitten sain riisua Anjan pusero. Näin jälkikäteen varmasti tarkoituksena vain minua miellyttää. Sitten se ihana tunne kun sain riisua naiselta ensimmäistä kertaa pikku housut pois ja sieltä paljastui mahtava mustakarvainen tussu. Tule ja nussi minua anna minulle Anja pyysi.

Ja koko nuoruuden innolla minä tulin Anjan päälle ja tunsin naisen ensimmäistä kertaa, mahtavaa. Alla huokaileva nainen ja.. Jäin sitten sinne yöksi saunoimme ja joimme Anjan viiniä ja likööriä.

Sinä yönä ja seuraavana aamuna sain nuolla naisen pillun ja minulta otettiin suihin ensimmäistä kertaa. Vieläkin nuo muistot lämmittää ja monesti aikuisena olen runkannut ja muistellut tätä tapaamista. En varmaan ollut maailman paras rakastaja ilmeisen kokeneelle naiselle mutta intoa oli sitten senkin edestä.

Aamulla Anja sitten kertoi ,että ystävät jotka olivat eilen peruneet tulonsa olivat tulossa ja minun olisi paras lähteä. En ole Anjaa sen koommin nähnyt vaikka useasti olen käynyt paikan portilla ensin mopolla ja myöhemmin autolla katsomasa olisikko Anja siellä. Tällaiset muistot minulla ja lienekö se tehnyt sen että pidän vieläkin itseäni vanhemmista naisista ,tai pidin.

Mutta ne muistot siitä aahh.. Tuossa pyyhin näköjään osan pois joten korjataan tuo kohta eli se meni näin. Minkä merkkinen mopo sinulla oli? Olen viisi vuotta myöhässä mutta täytyy kommentoida että tässä sen suomalaisen kateuden näkee.

Jollakin on ollut onni niin heti lytätään ja epäillään uneksi tai Nyyrikki jutuiksi. Hieno kertomus ja varmasti muistoissa kuolemaan asti. Kirjaudu tai liity jäseneksi vastataksesi.

minun pillu suomalainen Yhteisestä hetkestä Mervin kanssa - Juotiin pullo viinaa, rakasteltiin, sauna paloi ja minun pillu suomalainen oli krapula. Aina kun kylillä tavataan, kaikki ovat samaa mieltä. Ennätysmiehiä tavallaan vieläkin tuo Paavo ILO tulee, luovutatte porot meille,teille tulee poronpito kielto,samoin kielletään metsästys ja kalastus lantalaisilta,voitte lähteä nyytti olalla käveleen hm vaikka rovaniemelle,,,,,nää on meiän maita Hän haluaa ymmärtää - ilman vastakkainasettelua, aidon avoimesti. No, ehkä vähän nolostuttaa niitä, jotka ovat naama punaisena pauhanneet siitä, miten saamelaisista tulee ratifioinnin myötä pahoja mörköjä.